Saarna Virtain kirkossa 4.1.2015
Kirkkovaltuutettujen tehtävään siunaaminen
Hannu Haukkala

Joh. 7: 14-18: Juhlan jo ehdittyä puoliväliin Jeesus meni ylös temppeliin ja alkoi opettaa. Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: ”Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?” Jeesus sanoi heille: ”Se, mitä minä opetan, ei ole minun oppiani, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani. Se, joka esittää omia ajatuksiaan, tahtoo kunniaa itselleen. Mutta se, joka tahtoo kunniaa lähettäjälleen, puhuu totta, hänessä ei ole vääryyttä.”

Tieteellinen totuus nykyaikana on sitä, että jokin tiedemiehen kehittelemä teoria voidaan missä päin maailmaa tahansa toteuttaa ja lopputulos on aina sama. Satuin lukemaan japanilaisesta tiedeihmisestä, joka oli kehitellyt helpomman tien ihmisen kantasolujen ja pitkällä tähtäimellä ihmisen varaosien tuottamiseen. Hänen mukaansa ihmisen soluja saattoi muuttaa kantasoluiksi uittamalla niitä happamassa liuoksessa. Yksikään laboratorio ei kuitenkaan ympäri maailmaa eikä hän itsekään pystynyt toteuttamaan tätä mullistavaa teoriaa uudelleen. Tuloksella oli traagiset seuraukset tutkijalle ja se oli japanilaisessa kulttuurissa kohtalokas myös hänen ohjaajalleen.

Tämän päivän evankeliumista voi sanoa, että nykyajan tieteellisestä näkökulmasta katsoen Jeesus siinä asettaa itsensä ja asiansa alttiiksi tutkinnalle ja kritiikille. Kun hän sanoo: ”joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville, onko opetukseni Jumalasta vai puhunko omiani”, hän väittää, että kristillisen uskon salaisuus on ratkaistavissa käytännön kokeen kautta aivan samoin kuin nykyaikana tieteellinen teoria testataan ja saadaan lopputulos. Jos löytyisi joku, joka tätä systeemiä haluaisi kokeilla, täytyisi käytännössä ruveta elämään Jumalan tahdon mukaisesti ja kaiken tämän jälkeen hän löytäisi varmistuksen Jumalasta, hänen ajatuksistaan, tahdostaan, totuudesta jne. Jeesuksen metodi on tässä mielessä nykyaikaisen tiedekäsityksen mukainen – siis sangen moderni.

Vielä ei ole löytynyt sellaista ihmistä, joka olisi pystynyt elämään täydellisesti Jumalan tahdon mukaan ja joka voisi tyytyväisenä esittää tuloksensa joko myönteisenä tai sitten kielteisenä vastauksena. Ei ole ketään, joka tämän menetelmän kautta olisi todistanut Jeesuksen puhuneen omiaan niin, että hän olisi paljastunut huijariksi ja että hänen oppinsa olisi ihmisestä eikä Jumalasta.

Myönteisiä ja vilpittömiä yrityksiä Jumalan mukaiseen elämään on maailman sivu ollut: äärimmäisinä esimerkkeinä voidaan mainita eräs pylväspyhimys, joka istui pylvään nokassa vetäytyen maailmasta ja tekemästä syntiä. Samalla he sulkivat itsensä uskon hedelmien, mm. laupeuden harjoittamisen ja lähimmäisenrakkauden ulkopuolelle. Toisella äärilaidalla olivat Korintin alkuseurakunnan intomieliset jäsenet, jotka innostuivat hurmoslahjoista, kielillä puhumisista, profetioista ja muista henkilahjoista. Näin toimiessaan he sulkivat ns. heikommat ja vähemmän henkilahjaiset, heikot sisäpiirinsä ulkopuolelle. Liian kovassa hengellisessä vauhdissa hitaat eivät ehtineet mukaan, heikot sortuivat ja monet viimeiset jäivät viimeisiksi, leirin ulkopuolelle. Tämä voi olla tuttua myös nykyaikana.

Kolmas esimerkki ovat Jeesuksen ajan fariseukset ja kirjanoppineet, jotka lankesivat lain tielle ja käyttivät lakia vallan välineenä oman edun ja aseman turvaamiseksi. Jeesus oli huomannut, että fariseukset ja kirjanoppineet olivat puhuvinaan kansalle Jumalan sanaa, mutta puhuivatkin omiaan. He lähestyivät Raamatun sanaa, eivät oppilaina, kuten olisi pitänyt, vaan mestareina pakottaen sanan palvelemaan mielijohteitaan. ”He sitoivat kokoon raskaita taakkoja ja panivat ne ihmisten hartioille, mutta eivät itse tahtoneet niitä sormellakaan liikuttaa. Matt. 23.:4 Me nykyajan kristityt pyydämme entisaikojen tapaan liikaa ihmiskiitosta ja joskus lain ihannointi voi hämärtää armon sanomaa. Monia meitä nykyajan pappejakin on haukuttu fariseuksiksi perinteisen avioliittokäsityksen puolella olemisesta. Ja puolestaan toista näkökulmaa on kritisoitu antinomismista eli lain hylkäämisestä ja Jumalan ahtamisesta maallisen tasajakoajattelun muottiin. Näistä tullaan kiistelemään pitkään, vaikka ne eivät kuulu uskon ytimeen. Ydin on Kristus. Demokratialla on puutteensa kirkollisessa hallinnossa, mutta parempaakaan mallia ei ole tähän mennessä löytynyt.

Olivatpa tähänastiset yritykset hyviä tai vielä parempia Jeesuksen menetelmän testaamisessa, ne ovat tähän asti kaatuneet ihmisen vallankäytön, ahneuden, kapeakatseisuuden, sanalla sanoen ihmistekoisen, ihmiskiitosta ja omaa kehua etsivän kristinuskon tulkinnan rauniolle. Se on ollut niin pappien kuin kaikkien muidenkin kiusaus.

Vaikka ihmisen yritys elää Jeesuksen mallin yleensä epäonnistuu, se ei vähennä Jeesuksen antamaa ihannetta. Haaste on edelleen olemassa. Kristinuskon sanoma on syytä laittaa kokeeseen, vaikka se veisi koko ihmiselämän – ei hassumpi sanoitus elämän tarkoitukselle. Nykyajan ateistit voivat teoriassa todeta Jeesuksen opin huonoksi, epäuskottavaksi ja ei-uskottavaksi, mutta eivät lähde sitä käytännössä kokeilemaan, koska se veisi liian pitkän ajan – koko elämän.

Jeesuksen oppi vei hänet itsensä tappioon, hän luopui kaikesta menestyksestä ja valitsi tappion harjoittamalla laupeutta, uhrautumista äärimmäiseen ristinkuoleman häpeällisyyteen saakka. Jos hän olisi omalla asiallaan etsimässä suosiota tai menestystä ihmisten silmissä, hän olisi tullut toimeen fariseusten kanssa ja pelastanut nahkansa. Hän valitsi uhritien meidän puolestamme ja meidän iankaikkiseksi onneksemme. Parasta kristinuskossa on se, että silloinkin, kun Jeesuksen mallin mukainen elämä on epäonnistunut, kun on huono omatunto ja häpeällinen olo, on vielä armon näkökulma olemassa. Totuus ei löydy ihmisestä itsestään vaan Jumalan armollisuudesta syntistä kohtaan.

Kriteeri: etsinkö omaa kunniaani, omaa mukavuusaluettani vai Jumalan tahtoa. Kaikessa kirkon toiminnassa, julistuksessa, opetuksessa päätöksenteossa jne. tulisi kuulua isännän eli Jumalan ääni enemmän kuin ihmisen ääni. Kirkon elinehto on juuri tuo Jeesuksen malli: etsiä enemmän lähettäjän kuin lähetetyn kunniaa, etsiä enemmän Luojan kuin luodun tahtoa, välittää vapauden sanomaa enemmän kuin kahlita ihmisiä omalla vallankäytöllään.

Isännän – siis Jumalan äänen etsiminen on oleellista ja tärkeää myös seurakunnan hallinnossa. Luottamushenkilöt seurakunnassa edustavat äänestäjiään, seurakuntaa ja palvelevat seurakuntaa juuri tästä näkökulmasta. Siinä ei etsitä omaa kunniaa, omaa tai sukulaisen etua eikä aina tutunkaan etua. Tällaisissa tilanteissa valtuutettu, kirkkoneuvoston jäsen tai luottamushenkilö joutuu punnitsemaan sitä, mikä on kokonaisuuden kannalta Kristuksen kirkon ja Virtain seurakunnan etu. Joskus joutuu tekemään päätöksiä, jotka eivät miellytä kaikkia. Se on myös luottamushenkilön taakka. On helppoa tehdä päätöksiä lihavien vuosien aikana, mutta laihojen vuosien koittaessa kysytään selkärankaa ja rohkeutta punnita, vertailla vaihtoehtoja, etsiä hyviä ja huonoja puolia ja harkinnan jälkeen tehdä harkittuja päätöksiä, vaikka ne eivät miellyttäisi joita kuita.

Etsikäämme siis Jumalan kunniaa, julistakaamme lakia ja evankeliumia, pyrkikäämme elämään Jumalan tahdon mukaan. Jälki voi olla inhimillistä taaperrusta, mutta lopputulos on Jumalan kädessä ja varassa.

Saarna Virtain kirkossa 27.7.2014
Mark. 10: 17-27
Hannu Haukkala

Valioyksilö saa Jeesuksen juoksemalla kiinni ja polvistuu hänen eteensä. Hän on sekä ihmissilmin että  juutalaisen mittapuun mukaan täydellinen ja nuoruudestaan saakka kaikessa onnistunut ihminen. Hän on rikas laajasti ajatellen. Hän on elämässään menestynyt ja kunnollinen - siveellinen. Hänellä on ollut voimia lain täyttämiseen, hän on motivoitunut, innostunut ja paneutunut. Hänellä ei ole selvittämättömiä asioita, ei ihmissuhteiden törmäyksiä, ei karilleajoja eikä mitään sisäisiä haavoja tai taakkoja. Jeesuskin katsoi häntä ja rakasti häntä.

Kuitenkin jokin tuntui puuttuvan. Täydellinen elämä ei ollut tuonut sisäistä tyydytystä ja varmuutta. Maallinen ja ajallinen elämä oli pelastettu, turvattu ja vakaa. Jotenkin mies koki, että elämän jälkeen nämä eväät eivät tulisi riittämään. Siksi hän lähestyy Jeesusta juoksujalkaa.

Hän sai tyydytystä täydellisyydestään – vai saiko? Häneltä puuttui palapelin viimeinen pala, viimeinen sana, arvoituksen ratkaisu ongelmaan, joka saa aikaan täydellisen rauhan, joka kantaa elämää kauemmas. Mitä pitää tehdä, jotta voisi periä iankaikkisen elämän? Tämä oli hänen polttavin kysymyksensä. Hänellä on intuitio eli aavistuksenomainen varmuus ja näkemys, että hänen eväänsä ja näyttönsä eivät riittäisi pyhän Jumalan edessä elämän jälkeen.

Keskustelu etenee lain eli ylimalkaan muutaman 10 käskyn tiimoilla. Vastaukset todistavat hänen onnistumisestaan. Ilmenee, että kaikkia näitä hän on pilkulleen noudattanut eikä siveellisestä ja kunnollisesta elämästä puutu mitään.

Sitten Jeesus pudottaa pommin: ”Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on ja anna rahasi köyhille.” Siinä on miehen heikko kohta. Maallinen rikkaus merkitsee hänelle enemmän kuin Jeesuksen seuraaminen ja kuuliaisuus hänelle.

Miehen ongelmana oli mammona, joka ajoi seuraamisen ohi. Vaikka Jeesuksen kova neuvo ei ollut edellytys vaan seuraus, ei mies tätä neuvoa voinut enää hyväksyä. Hän asetti oman reunaehtonsa, joka oli tärkeämpi kuin seuraaminen.

Jeesuksen sanoissa paljastui miehen heikko kohta. Varallisuus oli se aarre, jota hän oli kerännyt ja jonka varaan hän laittoi elämänsä perustuksen ja turvan. Hänen kohdallaan sopivinta olisi ollut hyvä myydä kaikki pois, lahjoittaa tulot köyhille ja lähteä seuraamaan. Kaikesta luopuneille opetuslapsille tämä oli todellisuutta, mutta tätä ei voi asettaa kaikkia sitovaksi kirjaimelliseksi ohjeeksi. Kirkko koostuu myös kotiin jäävistä, jotka pitävät yllä niitä, jotka lähtevät tällä tavoin tuolle tielle. Me voimme kysyä itseltämme, onko meillä jokin kohta, joka on tärkeämpi kuin Kristuksen seuraaminen. Voisiko se olla, ura, maine, ystävyyssuhteet, elämän arjen pyörittäminen, mielihyvä, vapaus ja järjen vastalauseet, poliittinen ideologia. Varmasti jokaiselta meiltä löytyy sellainen epäjumala, johon Jeesuksen sanat osuvat.

Omaisuus oli miehen aarre, hänen epäjumalansa, hänen ensimmäinen käskynsä. Hän ei ollut valmis luopumaan vaan lähti murheellisena pois Jeesuksen luota hänen rakastavan katseensa seuratessa häntä.

Tämän päivän evankeliumi voisi sisältää erilaisia houkutuksia erilaisille tulkinnoille ja painotuksille. Esittelen niistä neljä yleisintä. Ensimmäinen tulkinta voisi varoittaa liiallisesta kiintymyksestä omaisuuteen. Varallisuus on pahasta siinä tapauksessa, kun se estää Jeesuksen seuraamisen. Voi syystä huolestua, jos aina nämä asiat ajavat tärkeysjärjestyksessä ohi Jumalan. Omaisuudesta luopuminen ei ole Jeesuksen opetuksen mukaan pelastuksen ehto. Mutta epäjumalasta – se mikä on kaikkein vaikeinta – on alku puuttuvan elämän sanan löytymiselle.

Toinen tulkinta keskittyy kääntymykseen: pitäisi luopua jostain meille kalliista eli väärästä elämäntavasta, järjen ihannoinnista, suosiosta eli jostakin maallisesta aarteesta. Tämäkin on tärkeä näkökulma, mutta ei evankeliumin tähtäyspiste.

Kolmas vaihtoehto antaa viitteitä luostarihurskauteen tai tutuista ja turvallisista kuvioista lähtemiseen esimerkiksi lähetystyöhön hengenvaaralliselle alueelle. Joku voi tulkita tämän näin ja sitä sopii arvostaa. Se on myös ajankohtainen.

Neljäs tulkinta voisi keskittyä yhteiskunnalliseen sanomaan ja kritisoida ökyrikkaiden ja ns. globalisaation asemaa. Heillekin tällä on viestinsä, mutta se ei ole evankeliumin pääviesti.

Pääviesti sisältyy rikkaan nuorukaisen kysymykseen iankaikkisen elämän perimisestä ja Jeesuksen vastaukseen. Jeesus osoittaa lain tien mahdottomuuden kamelin ja neulansilmän vastakohtien avulla. Omien suoritusten, uhrausten ja täydellisen nuhteettoman elämän tie on mahdoton pelastumista ja iankaikkista elämää varten. Rikas nuorukainen oli ns. vanhan liiton pauloissa eli Mooseksen lain piirissä. Mooses edusti vanhaa liittoa eli lain avulla pelastumista. Se tarkoitti elämänohjeita ja nuhteetonta elämää. Nuori mies oli perehtynyt Mooseksen malliin ja sen jälkeen tullut tulokseen, että jotakin tästä puuttuu: epätäydellisen ihmisen hyväksyminen, epäonnistuneen rakastaminen, toisin sanoen armo. Ja sitä Jeesus tarjoaa.

Kuka sitten voi pelastua, on perusteltu ja aiheellinen kysymys. Jeesus vastaa siihen: Ihmisille mahdotonta, mutta Jumalalle mahdollista. Suurimman eläimen, kamelin ja pienimmän aukon, neulansilmän, vertaaminen havaintokuvassa kertoo saman: mahdotonta ihmiselle, mutta mahdollista Jumalalle.

Yksi sinulta puuttuu saa kaikupohjansa meidän jokaisen omassatunnossamme. Se riisuu loogisista ja järjellisistä rakennelmista, itsetehdystä hurskaudesta, läpinäkyvästä tekopyhyydestä ja itsensä korottavasta kilvoituksesta. Se kerta kaikkiaan poistaa edellytykset, pelastuksen ja armon edeltävät ihmisrakennelmat tai suoritukset pelastumiselta. Viime kädessä – kaiken tämän paljaaksi riisumisen jälkeen – jää jäljelle vain Jumalan armo, Jumalan hyvyys, joka pelastaa. Kristuksen ja syntisen väliin ei saa asettaa mitään eikä missään vaiheessa. Kilvoitus on aina seurausta - ei edellytys armolle.

Jeesuksen sanat ovat täyttä evankeliumia. Ne vapauttavat meidät ponnistelusta pelastuksen eteen. Kaikki on jo maksettu, kaikki on jo sovitettu, tie on valmis seuraamiseen. Ei ole olemassa kynnystä, jonka yli pitäisi ponnistaa. Yhtä mahdotonta kuin kamelin on mennä neulansilmän läpi yhtä mahdotonta meidän on maksaa pääsymaksua seuraamiseen. Ihmiselle on mahdotonta pelastua omin voimin, Jumalalle on mahdollista pelastaa, armahtaa, pyhittää ja varustaa seuraamiseen.



Pitkänperjantain saarna Virtain kirkossa 18.4.2014
Hannu Haukkala

Rippikoulussa on usein opetettu Jeesuksen kuolemasta näin: tiede sanoo, että Jeesus kuoli (historiallinen tosiasia), kristinusko lisää tähän, että Jeesus kuoli minun puolestani (usko ja vakuuttuneisuus).

Tutkijoiden näkökulma: Jeesus kuoli rähinöitsijänä, joka aiheutti temppelialueella häiriötä, hänet pidätettiin ja tuomittiin tapettavaksi ristillä ja heitettiin joukkohautaan. Valtaosa paikallisista tuskin huomasi saarnaajan lyhyttä vierailua. Tarina pääsiäisestä jäi hänen seuraajiensa kerrottavaksi. Jeesuksen kuolinhetki voidaan ajoittaa maaherra Pontius Pilatuksen ja juutalaisten ylipappi Kaifaan hallintoaikaan, joista on olemassa tieto. P. v. 26-36 ja Kaifas 18-36.

Tiedemiesten näkökulma jatkaa: aasi ja suuren väkijoukon hurraus tuskin pitää paikkansa eikä aasi ole välttämätön. Markuksen kuvaus on tarkin, muissa evankeliumeissa on enemmän lihaa luiden ympärillä. Edelleen: Jeesus meni temppelialueelle ja aiheutti kohtauksen kaatamalla rahanvaihtajien ja kyyhkystenmyyjien kojut ja pöydät. Tapahtuma ei ollut suurta huomiota herättävä, sillä aluetta vartioivat roomalaiset olisivat puuttuneet heti asiaan.

Evankeliumien näkökulma: Jeesus ei ollut vain mellakoitsija tai maailmanparantaja. Jos lukee kaikkia evankeliumeita ja tutustuu Jeesuksen julkiseen toimintaan kolmen vuoden ajalta, ei ihmettele, että juutalaisen papiston kateus, pelko ja viha nasaretilaista kohtaan oli perusteltu. Huoli hänen menestymisestään oli uhka heidän valta-asemalleen uskonnollisessa kentässä. Messian odotuksen muuttuminen täyttymykseksi olisi pudottanut pohjan heidän ammatiltaan. Opetuslapset samaten luulivat, että Jeesus Messiaana menee Jerusalemiin luomaan tämänpuoleisen ajallisen ja täydellisen yhteiskuntajärjestelmän. Heidän toiveensa romahtivat Getsemanen puutarhassa ja he luikkivat pakoon. Juudas Iskariot taisi olla ensimmäinen, joka tajusi, että Jeesuksen suuruus ei ollut tästä maailmasta. Siksi hän teki, mitä teki.

Vaikka Jeesus kuolee kateuden ja vihan seurauksena, on hänen kuolemassaan nähtävissä myös vapaaehtoisuutta, väkivallattomuutta ja oma-aloitteellisuutta. Hän ei pannut voimalla vastaan, vaikka olisi voinut. Hän tietoisesti menee suden suuhun, hän tietoisesti ottaa häviäjän aseman. Vaikka Jeesuksen tulossa Jerusalemiin ja toimintaa temppelissä on näkyvissä inhimillistä menestystä, ei se ole jutun keskeinen idea. Keskeinen idea on tulla kärsimään ja kuolemaan Jerusalemissa. Se on vastoin inhimillistä menestysteologiaa.

Tiedemiehet toteavat: Jeesus kuoli nopeasti, ristillä ei käyty keskusteluja. Tutkijat pitävät ristin ryövärin kanssa käytyä viime hetken keskustelua myöhäisempänä lisäyksenä. Olkoon niin tai näin, aina on pohdittu armon saamisen mahdollisuutta viime hetken katumuksella juuri ennen kuolemaa. Kristinuskon armo-oppi ulottuu jo ristille saakka tai oikeammin lähtee jo ristiltä. Armo-oppia on pohdittu alusta lähtien.

Uskon näkökulma: ristillä riippuvan suuta ei tukittu. Sieltä saattoi tulla huutoa, siellä oli varmasti myös sanoja. Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä ei ole paljon, mutta kristinuskolle riittävästi.

Nykyajan lehtikirjoittaja: ihmisten viha tappoi Jeesuksen – Jumala ei tappanut omaa poikaansa.

Minä sanon: uskonnollinen johto ja roomalainen valta saivat aikaan Jeesuksen kuoleman, mutta Jeesuksen kuolemassa on Jumalan ja ihmiskunnan välejä sovittavaa elementtiä sekä Jeesuksen suostumista vapaaehtoisesti kaikkeen tähän. Viaton kuolee ja ottaa samalla päälleen koko maailman syntikuorman, koska tietää, että me ihmiset emme voi maksaa syntivelkaamme Jumalalle. Jeesuksen työtä voisi ajatella hänen persoonastaan käsin. Jeesus oli yhtaikaa ihminen ja Jumalan Poika. Ihmisten kannalta on tärkeää inhimillisyys ja Jumalan kannalta oleellista on hänen jumalallisuutensa. Aktiivinen toimija on Jeesus, joka tietää, että ihminen joutuu tilille teoistaan Jumalan eteen. Silloin ei kestä mikään muu kuin Kristuksen sovitustyö.

Tuntuu siltä, että Jeesus puhuttelee Jumalaa ristin tapahtumissa. Hän ikään kuin huutaa Jumalalle, Isälleen: ”Katso, minä olen ottanut ystäväni taakat kantaakseni. Älä tuomitse heitä vaan rankaise minua.” Minä olen se suurin syyllinen, jätä heidät tuomitsematta, hyväksy minun tappioni heidän voitokseen. Toteutetaan tämä yhteinen suunnitelmamme tällä tavoin. Ovathan luotusi sinulle tärkeitä, rakkaita ja arvokkaita. Aloitetaan uusi liitto minun verenvuodatukseni kautta, vaihdetaan ihmistekoinen uhrisysteemi minun veriuhrikseni. Hyväksy nyt minun henkeni ja vereni uhriksi koko maailman syntien maksuksi.” Ja sitten Jeesus kuolee, klo 15 paikallista aikaa.

Jumala on antanut ihmiselle vapauden ja vapaan tahdon. Siksi me saamme elää suurimman osan elämästämme ilman huonoa omaatuntoa, ilman pelkoa, ilman syyllisyttä. Joskus – aina silloin tällöin – elämässä käy niin, että omantunnon ahdistukset nousevat pintaan, ihminen alkaa pelätä kuolemaansa ja

iankaikkista kadotukseen joutumista. Syntien painon tunteminen on Pyhän Hengen ansiota. Hän paljastaa tilamme Jumalan edessä, mutta tuo samalla armon näkökulman. Pyhä Henki haluaa vakuuttaa, että tuomio ihmisen synneistä on pantu toimeen Golgatalla. Sitä ei enää toisteta viimeisellä tuomiolla. Viimeisellä tuomiolla voidaan todeta tuomion aiheellisuus, mutta tuomion täytäntöönpano on luettu Kristuksen päälle 2000 vuotta sitten.

Vain ahdistunut omatunto Pyhän Hengen herättämänä voi todeta, että näin todella on. Silloin pitkästäperjantaista tulee hyvä perjantai niin kuin englanninkielisessä maailmassa päivää nimitetään.

Jeesuksen tehtävä oli syntyä tähän maailmaan kuollakseen. Meidän kristittyjen osana tämän ansiosta on kasteen ja uskon kautta siirtyä kuolemasta elämään. Kaiken tämän perustana on tämän perjantain Kristuksen työ. Siitä saamme olla kiitollisia.

Tiedemiesten tosiasiat antavat meille luun käteen, mutta evankeliumin synnyttämä usko tuo lihan luun ympärille. Lopulta syntyy Pyhän Hengen vaikuttama usko, joka kantaa pitkälle.

4. paastonajan sunnuntai 30.3.2014
Elämän leipä
Hannu Haukkala

Joh. 6: 24-35: Ihmiset nousivat veneisiin ja lähtivät Kapernaumiin etsimään Jeesusta. He löysivät Jeesuksen järven toiselta puolelta ja kysyivät häneltä: ”Rabbi, milloin sinä olet tullut tänne?” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ette te minua sen tähden etsi, että olette nähneet tunnustekoja, vaan siksi, että saitte leipää ja söitte itsenne kylläisiksi. Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa, vaan katoamatonta, sitä, joka antaa ikuisen elämän. Sitä teille antaa Ihmisen Poika, sillä Isä, Jumala itse, on merkinnyt hänet sinetillään.” He kysyivät: ”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?” Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.” He sanoivat Jeesukselle: ”Minkä tunnusteon teet, että me sen nähtyämme uskomme sinuun? Mitä sinä teet? Meidän isämme söivät autiomaassa mannaa, niin kuin kirjoituksissa sanotaan: ’Hän antoi taivaasta leipää heille syötäväksi.’” Tähän Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni. Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.” He sanoivat: ”Anna meille aina sitä leipää.” Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.”

Tilanne: Jeesus on edellisenä päivänä ruokkinut 5000 ihmistä kahdella kalalla ja viidellä leivällä. Koska kansa halusi välittömästi tehdä hänestä kuninkaan, hän vetäytyi yksinäisyyteen vuorelle. Hänen kuninkuutensa ei ollut tästä maailmasta – siis meidän ajatustemme mukainen menestystarina. Seuraavana aamuna hän kohtaa kansan Kapernaumissa, kolmisen kilometriä koilliseen nykyiseltä ruokkimisihmeen kirkolta. Syntyy keskustelu, jossa Jeesuksen viesti on: että ihmiset etsisivät elävää leipää, joka antaa ikuisen elämän.

Jeesus näkee, että kansa on nukutun yön jälkeen taas nälkäinen ja uutta väkeä on tullut paikalle Tiberiaasta noin 10 km:n venematkan päästä. Selitysteos sanoo, että ihmisiä tuli paikalle mukavamman elämän toivossa. He eivät ole ymmärtäneet kokemaansa ihmettä tunnusteoksi eli merkiksi jostain syvemmästä. He olivat ymmärtäneet Jeesuksen teon samanlaiseksi kuin Mooseksen välittämä mannan ruokkimisihme erämaavaelluksella. Jeesuksen tunnusteosta oli tullut heille itseisarvo, ei välinearvo. Itseisarvo oli täysi ja kylläinen vatsa ruoasta, joka pilaantuu äkkiä. Välinearvo tässä ihmeelle on se, että ihmeen kautta uskoo Jumalaan, lahjojen antajaan. Jeesuksen ihmeet olivat siis tunnustekoja, jotka viittasivat Jumalaan ja joiden tarkoitus oli herättää usko.

Jeesuksen kehotus tavoitella katoamatonta leipää herättää juutalaisten mielessä heti suorituksen ajatteluun: mitä pitäisi tehdä saadakseen katoamatonta ruokaa, joka ravitsisi ihmistä sisäisesti ja pitkään – ei vain lyhytaikaista kylläisyyttä täydestä vatsasta. Juutalainen käsitys uskosta liittyy niin paljon lain noudattamiseen, että uskoa on vaikea heillä ymmärtää ilmaisena lahjana. Heille oli vaikeaa ajatella, että ikuisen elämän ruokaa nautitaan uskomalla.

Jeesuksen vastaus on kirjaimellisesti käännettynä: ”Älkää työtä tekemällä hankkiko katoamatonta ruokaa.” Jeesus kehottaa uskomaan häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko eikä ihmisen suoritus. Samalla varmistuu hengellisen leivän saaminen – ei sen aikaansaaminen ihmisteolla. Elämän leivässä ei ole kyse kätten työstä leipomisen suhteen vaan sydämen avaamisesta, korvien kautta tulevien lupausten vastaanottamisesta ja sitä kautta sisäisesti ravituksi tulemisesta. Jumalan teko saa uuden merkityksen: teko, jonka Jumala saa aikaan. Tekojen uskonnollisuuden sijaan Jeesus avaa uskon ja lahjan tien.

Juutalaiset pyytävät Jeesukselta silti merkkiä. Juutalaiset vaativat ihmetekoa. Ehkä joukkoon on liittynyt ihmisiä, jotka eivät ole olleet paikalla ruokkimisihmeen aikana: että hän antaisi samanlaisen kuin Mooses autiomaavaelluksella. Jeesus korjaa juutalaisten käsitystä siitä, että Mooses olisi leivän antaja: leivän antaja on itse Jumala – Mooseksen kautta.

Sitten keskustelu johtaa siihen, että Jeesus sanoo olevansa itse elämän leipä, joka tuo maailmalle elämän. Oikea teko ei ole oikeastaan teko vaan uskon lahjan vastaanottaminen: suun avaaminen ehtoollisella tai sydämen avaaminen Jumalan hyvyydelle ja hänen lahjoilleen. Tai oikeammin: ei kieltäydy eikä vastusta Jumalan sanan hengellisen ravinnon ulottumista omaan sisimpään, omaan sydämeen.

Jeesus kuvaa itseään hyvin maanläheisesti. Hän kutsuu itseään leiväksi. Jokainen meistä tuntee nälän. Jokaiselle on tuttua nälkä ja jano. Ilman perusravintoa kuolemme. Mutta on olemassa toisenlaista nälkää kuin ruumiillinen nälän ja janon tunne. Vaikka meillä olisi kaikkea yltäkyllin, meillä on aina tunne, että emme ole tyytyväisiä. Kirkkoisä Augustinus sanoo, että olemme levottomia siihen asti, kunnes löydämme levon Jumalassa. Jeesuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.

Jumala on luonut meidät ihmiset sellaiseksi, että me tunnemme kaipuuta pyhyyteen, meillä on hengellinen nälkä, meillä on hyvän omantunnon kaipuu. Ehkä siksi maailmassa on niin paljon kärsimystä, kun ihminen yrittää tätä henkistä ja hengellistä nälkäänsä tyydyttää itsekkäillä menetelmillä. Ehkä olemme nälkäisiä siksi, että epäjumalamme eivät ole sittenkään osanneet ravita meitä kunnolla. Olemme omalla toiminnallamme siis ajatuksillamme, sanoillamme, teoillamme ja laiminlyönneillämme etääntyneet Jumalasta. Siksi meillä on huono omatunto ja rauhattomuus, jota voidaan kuvata sanalla nälkä. Kaipaamme anteeksiantoa, se on meidän hengellinen janomme. Kun emme välitä Jumalasta, ajaudumme omilla voimillamme hengelliseen erämaahan. Jokainen tietää, ettei siellä ole paljon syötävää eikä juotavaa.

Tänään meille julistetaan, että Jeesus on elämän leipä. Hengelliseen nälkäämme, janoomme ja puutostilaamme on olemassa ruoka, joka ravitsee meitä kokonaisvaltaisesti. Jo näissä sanoissa on meitä ravitseva ja meitä kohottava voima: "Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan."

Näissä sanoissa on jo voima. Kun kuulemme ne ja meissä syntyy aivan pieni toivon kipinäkin avusta, olemme jo saaneet hengellistä leipää. Uskovan ihmisen ravinto on kuulla Jumalan sanan armahtavaa ja rohkaisevaa julistusta, joka tähtää viime kädessä syntien anteeksisaamiseen. Se on oikeaa elämän leipää. Kun meissä syttyy uskon kipinä, on muistettava, että se on aina Jumalan teko. Hän antaa meille ilmaiseksi hengellistä ravintoa. Ehtoollisella hengellinen ravinto on esillä yksinkertaisimmillaan. Myös jokainen hyvä sana Raamatun lehdiltä ravitsee meitä hengellisellä mannalla. Myös Raamatun ei-sanat voivat olla meille ravinnoksi – vaikka ne ensi kuulemalta voivat kuulostaa vaativilta tai kielteisiltä.

Uskominen on Jumalan taivaallisen leivän varassa elämistä, Kristuksen vastaanottamista. Tavallaan se näyttää ihmisen omalta aktiivisuudelta ja ihminen turhamaisuudessaan korostaa sen olevan omaa ratkaisuvaltaa ja päätöksentekokykyä, mutta viime kädessä se on Jumalan teko. Siitä kuuluu kunnia Jumalalle.

Voidaan kysyä: miksi näin? miksi ihmeillä on väline- eikä itseisarvo? Miksi ihmeet eivät tee kylläisiksi? Vastaus: ainakin siksi, että ihminen ei kestäisi sitä ylpeyden taakkaa, joka seuraisi siitä, että hän olisi itsessään pelastuksensa alkuunpanija ja päätökseen viejä.

Jumalan sana, ehtoollisen sakramentti ja kaikki hänen lupauksensa ovat meille leipää, joka kohottaa, nostaa ja kannattelee elämän vaelluksella kohti iankaikkista elämää. Ihmeet eivät tee kylläisiksi vaan niiden tehtävänä on herättää usko, toivo ja rakkaus.

 

18.sunnuntai helluntaista
Kristityn vapaus
Virtain kirkko
Hannu Haukkala

Luuk. 14: 1-6: Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: »Onko sapattina lupa parantaa vai ei?» He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: »Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?» Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

Tämän päivän evankeliumissa on kuvattu eräs pyhäpäivän ateriahetki noin kahden tuhannen vuoden takaa. Koolla erään fariseuksen kodissa ovat Jeesus, opetuslapset ja fariseuksen lähipiiri. Tarina ei kerro, tuliko vesipöhöä sairastava mies kutsumattomana vieraana paikalle vai asetettiinko hänet tarkoituksella Jeesuksen läheisyyteen. Lainopettajat ja fariseukset ilmiselvästi tarkkailivat Jeesuksen suhtautumista ja toimia, koska kyseessä oli sapatti – eikä sapattina saanut tehdä työtä.

Juutalaisessa perinteessä ja kymmenen käskyn lain kolmannessa käskyssä ei ollut lupa tehdä työtä. Isien perinnäissäädösten mukaan kolmas kymmenestä käskystä oli aikojen kuluessa saanut tulkinnakseen 39 kieltoa: esimerkiksi ei ollut lupa sytyttää tulta, ei hypellä, ei taputtaa käsiä, ei kulkea enempää kuin 2000 kyynärää eli yhden kilometrin matkaa, ei käydä sairaan luona, ei parantaa sairaita jne.

Paikalla oli vesipöhöä sairastava, rumaksi turvonnut mies, jonka sairaus tuolloin tulkittiin seurauksena epäsiveellisestä elämästä. Fariseuksia ei niinkään kiinnostanut miehen tilanne vaan Jeesuksen suhtautuminen hyypiöön, jonka läsnäolo oli vastakohta pyhäaterian luonteelle ja tunnelmalle. Ohittaisiko Jeesus sairaan vai siirtäisikö hän asian seuraavalle arkipäivälle?

Jeesus havaitsee tilanteen ja oma-aloitteisesti kysyy kirjanoppineilta, onko sapattina lupa parantaa vai ei. Kun vastausta ei kuulu, hän ottaa esimerkin elävästä elämästä. Voi käydä niin, että kenen tahansa poika tai härkä tippuu kaivoon. Jokainen ymmärtää, että tuona hetkenä on pakko toimia riippumatta siitä, onko pyhä- vai arkipäivä. Oma lapsi on ehkä kuoleman hädässä ja oma härkä on omistajalleen arvokas. Lisäksi kaivo voi mennä pilalle. Jos jättää tekemättä hyvää, omatunto voi soimata. Kukapa jaksaisi selittää, että jätin auttamatta, koska sääntökohtakohta sejase kieltää asian. Jokaisen omatunto hyväksyy sen, että sivustakatsojan tai tarkkailijan roolista astutaan auttamaan ja että kärsivän rinnalle asetutaan auttamaan.

Voi olla, että fariseuksilla oli takaraivossaan ja selkäytimessään sapatin vietolle VT:n esimerkkikohtaa: 2. Moos. 31: 14:Pitäkää sen vuoksi kunniassa sapatti; sen tulee olla teille pyhä. Sitä, joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistakoon kuolemalla. Jokainen, joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta ja jokaisen, joka tekee työtä seitsemäntenä päivänä, on kuoltava. Tai Jes. 58:13-14: Jos et polje tomuun sapattia etkä aja omia etujasi minun pyhänä päivänäni, jos nimität sapattia ilon päiväksi ja Herran pyhää päivää kunnian päiväksi, jos kunnioitat sitä niin, ettet kulje omilla asioillasi, et käy kauppaa etkä aja omia etujasi, silloin saat iloita Herrasta.”

Fariseusten ongelma oli se, että kolmannen käskyn tulkintaan oli kehitetty pitkä lista esimerkkitapauksia, joita ei saanut tehdä. Tarkoitus oli varmaan hyvä, mutta pitkä lista oli kääntynyt ihmistä vastaan. Tarkoitus oli varmaankin oman hurskauden harjoittaminen ja ulkoisten säädösten pikkutarkka noudattaminen sekä oman kilven kiillotus.

Tähän itsetehtyyn hurskauselämään Jeesus ulottaa kritiikkinsä. Hyvin usein hän osoittaa, kuinka lain tulkinta ja kirjain ovat kääntyneet lain henkeä vastaan. Ei ihme, että hän uskaltaa sanoa Luukkaan evankeliumin 11. luvussa: Voi teitä, jotka panette ihmisten harteille taakkoja, jotka ovat raskaita kantaa, mutta itse ette kajoa niihin edes yhdellä sormella.” Tai: ”Te fariseukset kyllä puhdistatte maljanne ja vatinne ulkopuolen, mutta teidän oma sisimpänne on täynnä riistoa ja pahuutta.” Nykyajan kielellä se voisi olla: ”Voi teitä, jotka jynssäätte autonne tuulilasia epätoivoisen puhtaaksi, ettekä huomaa, että tahra on sisäpuolella.”

Jeesuksen viesti meille tänä päivänä on, että kristitty on vapaa lain pikkutarkasta ja orjallisesta noudattamisesta. Jeesus vapauttaa meidät ihmissäännöistä. Sapattina on lupa tehdä hyvää. Jumalan laki ei voi olla ristiriidassa inhimillisyyden vaatimusten kanssa.

Kysymys työnteosta ja lepopäivän pyhittämisestä on jatkuvasti ajankohtainen. Jeesukselle sapatti oli myös pyhä. Se oli Jumalan lahja. Me saamme iloita siitä, että sunnuntai on ylösnousemuksen päivä. Saamme levätä ja virkistyä, saamme kokoontua yhteiseen jumalanpalvelukseen ja uudistua sisäisesti – saamme tulla ehtoolliselle Kristuksen palveltavaksi. Jeesuksen opettama linja on sopiva myös nykyajan ihmiselle. Jos pyhäpäivän ainoa tarkoitus on virkistäytyminen ja shoppailu ostoskeskuksissa, olemme helposti omien mielitekojemme orjia ja etsimme pelkästään mielihyvää. Jos taas lepopäivänä jatkamme tavanomaista ansiotyötämme, olemme työn orjia. Jos pyhätyömme tähtää toisten, nimenomaan heikompien kuorman keventämiseen, silloin seuraamme Mestarimme jalanjälkiä.

Kristityn vapauden sunnuntaiksi sopii myös uskonpuhdistaja Martti Lutherin ajatus: ”Kristitty on riippumaton ja vapaa kaikesta eikä kenenkään alamainen. Kristitty on velvollinen palvelemaan kaikessa ja on jokaisen alamainen.” Tällä Luther tarkoittaa sitä, että uskossa kristitty on vapaa, mutta rakkaudessa hän on kaikkien palvelija. Luther sanoo: ”Me määritämme kristillisen elämän uskoksi ja rakkaudeksi. Usko hallitsee kaikkien lakien yli, kristitty tahtoo päästä vanhurskaaksi vain armon välityksellä, siis vapaana kaikista laeista. Mutta valeapostolit tahtovat asettaa lain omaantuntoon: jos teet tämän, olet vanhurskas. Uskon on hallittava omassatunnossa, Paavalin (sanoman) on siellä vaikutettava eikä valeapostolien. Toisaalta kristitty on alistettu kaikkiin lakeihin, hän kantaa lakia ja lain taakkoja vanhan ihmisen tavoin, pyrkii palvelemaan ja etsimään lähimmäisen parasta (WA 26,17)…”

Kristityn vapauden sunnuntaita tarvitaan siksi, että jo alkukirkossa käytiin kiistaa kristityn ihmisen vapauden rajoista. Oli niitä, jotka pyrkivät juutalaiseen perintöön vedoten supistamaan vapautta ja säätämään Kristuksen vapauttamille moninaisia elämän rajoituksia tai taakkoja. Nykyaikana alamme herkästi tutkailemaan hengen hedelmiä ja pyhityselämän korkeatasoisuutta ja sidomme ihmisten päälle vaikeasti kannettavia taakkoja. On tärkeää, että evankelista Luukas on kirjannut tämän tapauksen evankeliumiin. Tämä teksti on tarkoitettu sitä varten, että sanan kuuloon kokoontunut seurakunta kuulisi vapauttavan viestin ja jotta evankeliumin kirkkaus pääsisi jälleen loistamaan. Tämä katkelma ohjaa meidät Jumalan lasten vapauteen ja seurauksena siitä oikeanlaiseen sidottuna olemiseen.

1. Kor. 10: 23: "Kaikki on luvallista" - mutta kaikki ei ole hyödyksi. "Kaikki on luvallista" - mutta kaikki ei ole rakentavaa. 24:Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan vaan toisen parasta. 25:Syökää kaikkea, mitä lihakaupoissa on tarjolla, tekemättä kysymyksiä omantunnonsyistä. … 31:Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi."